On tÀssÀ huilu ja huilumies En tÀytÀ mittaa normien Sormien soutelun huoleni huilutan Jos en lausein tunteita tulkita voi Niille varmasti huilu soi Ja niistÀ sielun soinnut pienoisen lauluni loi
On siinÀ aamun kastehelmien tuoksu On kevÀt lÀmmin vuoripuron juoksu Kaiken sen minkÀ aistin huiluni soi
On siinÀ hiiltyvÀ ilta, auringon rusko Parempien pÀivien sammumaton usko On syksyn kuolevaa ruskaa, on elÀmÀ tuskaa Sen huiluni soi
On tÀssÀ huilu ja huilumies MÀ nÀen luonnon tauluna Lauluna teille sen kaiken mÀ soinnutan
Ja nÀin riemut, surut ja arkikin soi Jos en tuntea oikein voi On joka pettymys, nauru sykkivÀt sointuni loi
On siinÀ pÀivÀperhon leikkivÀ liito Sammuvan tÀhden öinen viime kiito Kaiken sen minkÀ aistin huiluni soi
On siinÀ tuiskuvan talven hyytÀvÀ halla Ihmisen pienuus kaikkeuden alla On syksyn kuolevaa ruskaa, on elÀmÀ tuskaa Sen huiluni soi
On siinÀ pÀivÀperhon leikkivÀ liito Sammuvan tÀhden öinen viime kiito Kaiken sen minkÀ aistin huiluni soi
On siinÀ tuiskuvan talven hyytÀvÀ halla Ihmisen pienuus kaikkeuden alla On syksyn kuolevaa ruskaa, on elÀmÀ tuskaa Sen huiluni soi