Uamun harmoossa usvassa ku taevaalta tulj’ mustoo vettä Kylä makas tuhkan seassa, ei olluna elossa kettää On sotajookot jo poestuna ja rannassa vuan tervavene Pappi käjet ristissä noetuu ”on se nyt vuan perkele”
On taesto verinen luantuna ja kylän immeiset kuatuna Ei kuulu iänj´ sotarumpujen ei soe laalu kaanis lintujen Raaniot tuhkassa seisoo kalaman käry haesoo Verj’ peittää routasen muan ja uutta elloo oottoo sua
Viitakemies kuakin selässä istuu, kahtoo kylän raanioeta Tuijottaa alas tyhjyyteen, kaekki näättää vitun aatiolta Pappi mannaa elämän helevettiin, kirroo suuren herran Pyytää lohtuva piäpirulta tämän yhen ja aenoon kerran
Kirroon sinnuu luojoo, ku kiusoot minnuu ruojoo Tuska valtoo syvämmen ku kuolo korjoo sattoo Verj’ täättää muan kaekki elävä kattoo