päivä yksi, tyttö heräsi aamulla,
oli hiukset sekaisin, kasvot kuin haamulla,
eikä kadulla, näkynyt edelleenkään ystävää,
niinku ei ennenkää, eilinen elää taas tänää,

eikä hän halunnut enää koskaa kouluu, joutuu,
koska sattuu, kun toiset vain pahaa puhuu,
tyttö oli romantikko eikä tottunu maailmaan,
hän tiesi kuinka maailma jaksaa satuttaa,

taas, hän kuitenkin lähti kouluun kulkemaan,
yritti olla pienest ettei kukaan huomaisikaan,
hän oli hiljaa, joka ikisenä päivänä,
ettei paljastaisi oikeaa itseään,

eikä opettajat huomannu kuinka välillä,
tyttö itki kun sattui käytävillä, välkillä,
eikä millää, jaksanut siirtyy tuntiin uuteen,
kaikki ilo vaihtunu masentuneisuuteen,

refrain:
kukaan ei välittänyt, käsittänyt,
kuinka pettynyt voi olla jos on vain etsinyt, onnea,
johon ei ole koskaan voimaa,
kun sen tajuaa, ettei sitä saa,

päivä kaksi, tyttö sai nukkuu pidempään,
oli viikonloppu, uskalsi vähän hengittää,
mut oli vaikeeta olla hauskaa yksinään,
kun ei ystävää, ollut edelleenkään,

tyttö heti aamulla laittoi kädet ristiin,
rukoili voimaa taas yhden päivän selviytymistestiin,
ja tiesi et taivas on taas suljettu tänää,
häneltä, niin kuin jokaisena päivänä,

eikä yrittää jaksa jos ei koskaa onnistu,
tyttö tiesi sen ja entisestään lannistu,
hän tiesi ettei enää halunnut jatkaa, matkaa,
ja kirjoitti kirjeen ennen itsemurhaa, jossa luki

ei enää uni auta, väsymykseen,
eikä aamulla kello auta, herätykseen,