KevÀtaamu, aurinko nousi Ovi kÀvi ja ulos astui Katsoi laaksoon kyynelsilmin Ei palaisi ehkÀ koskaan...
MinÀ katsoin, isÀ vaelsi Yli harjanteen metsÀÀn Kinoksia oli vielÀ maassa ne sulaisivat kohta pois
HÀn astui hiljaa illan pimetessÀ Kahlasi matalassa vedessÀ Ja tÀhdet lauloi veisuja yössÀ Tuulen vire hiuksissa, kirves roikkui vyössÀ Soihdut vilkkaa vÀlistÀ puiden PimeÀÀn juoviansa nuollen Miekoin johdattaa syvÀlle metsÀÀn PimeÀÀn missÀ toivo pois viedÀÀn
Kun kirves ristin veisti Monta kasvotonta miestÀ Petti valheen vuoksi perheen Maksoi kalliisti karmean erheen Kun kirves ristin veisti Uusi aika on alkanut siitÀ Kaksituhatta murheen vuotta PetettynÀ, uskossa turhaan
KevÀtaamu, aurinko nousi Puita kaatui ja valmistui Herran temppeli, mahtava talo Johon koko kylÀ mahtui
MinÀ katsoin, kyynelsilmin IsÀ kirjaan tarttui Ylisti petoksen herraa joka taivaissa asui
Laulu raikui, mieli vaipui Unohdettu on jo menneisyys Kun isÀ taipui, kaikesta luopui jottei joutuisi kadotukseen Riivahenget oli saapuneet HÀntÀ viemÀÀn helvettiin EikÀ hÀntÀ vienyt tulinen laiva Vaan maahan hÀnet kaivettiin